Wednesday, July 26, 2017

YSTÄVÄLLE / TO A FRIEND

Ystävä, isolla yyllä ja suurella sydämellä. Sinun täytyy tietää, että tarkoitan juuri sinua. 

Sinä olet ystävä, jonka kanssa leikin majaa ala-asteen liki jokaisella välkällä. Kuitenkin sen minkä koko kyläkoulun yhteisiltä lipunryöstömittelöiltä sekä pollalta ja robolta saatoimme. Polttelimme oksanpätkäsätkää (anteeksi opet) ja olimme varsin riitaisia. Rettelöimme ja rähinöimme tuon tuosta. Joskus välien setviminen päätyi käräjille, ja kumpikin omina, henkilökohtaisina asianajajinamme vaihtelimme hallittuja sähköposteja asian tiimoilta. Niihin saatettiin muun muassa linkittää Wikipedia-sivu, jolla määriteltiin termi "pissaliisa". (Pissis eli pissaliisa liitetään stereotyyppisesti erityisesti pinnallisiin teinityttöihin, joiden elämäntapaan kuuluvat suosittu listamusiikki, merkkivaatteet ja itsetietoinen käytös." Lähde: Wikipedia) Toverukset olivat tuolloin 7- ja 8-vuotiaita. 

Alakouluvuosien jälkeen tulivat kuvioihin uudet kujeet ja kaverit. Kyllä me tervehdimme koulun käytävillä ja olimme ihan väleissä, mutta samalla vieraita. Enää eivät ipanat riidelleet tai rettelöineet, vaan sivistyivät kohteliaiksi ja kohtuullisiksi. Ystävyys vaihtui vieraan viileäksi. 

Kunnes kohtasimme vuosien jälkeen vanhan alakoulun joulujuhlassa. Muistojen magia sai naurun pulppuamaan, ja se oli menoa se. Siitä päivästä lähtien olet ollut jälleen matkassa mukana, ja minun maailmani on mullistunut. 

Sinä olet opettanut minulle, mistä ihmissuhteissa on ihanteellisimmillaan kyse. Lojaaliuudesta, rehellisyydestä, turvasta ja tuesta. Naurusta, itkusta, haaveilusta ja kiitollisuudesta. Tarpeen tullen valituksesta ja vaikerruksesta. Ilosta, surusta, ihan kaikesta. Ihmisyhteys aidoimmillaan tuo elämään sellaista rikkautta, ettei ainakaan minua ole kauniimmalla asialla vielä siunattu. 

Ystävä, joka olet ymmärryksellä sydämeeni saapunut. Jonka kanssa oleminen ei ole enää ollenkaan riitaisaa rettelöintiä, sillä olemme kumpikin tahoillamme tainneet aikuistua aavistuksen. Ystävä, joka olet toisinaan kannatellut minua, kun jalkani ovat tahtoneet antaa myrskylle myöten. Ystävä, joka naurat riemuani ja itket murhettani. Olemme valaneet välillemme soinnukkaan ja sanattoman sopimuksen, minkä vuoksi minun ei ole koskaan tarvinnut kertoa sinulle, että olet paras ystäväni.

Kiitos, että olet ystäväni, isolla yyllä ja suurella sydämellä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Friend, with a capital letter F and a big heart. You must be aware that I mean you, just you. 

You're a friend with whom I built tiny lodges in the forest surrounding our old school. During nearly every break in-between classes, we could be found in our huts among the trees. We collected cigarette-shaped wooden sticks from the ground, pretending they were real cigarettes, placed the sticks on our lips and smoked long breaths in (sorry teachers). A lot of the time spent together, we argued. We were the masters of verbal violence and shooting with weapons of words. At times we decided to become our own personal lawyers and kept on solving our complications via e-mail after school. Those controlled and composed messaged were about abasing the other person by sending links leading to Wikipedia-pages that explained the definition of a teenybopper. We were 7- and 8-year-olds back then.

After the years of primary school, appeared new friends and functions. We did greet each other in the hallways of school and we did get along with one another. At the same time we were growing apart, becoming unfamiliar. No longer did the brats savagely spark or fiercely fight, but were brought into a state of civilization instead. We began behaving in moderate and polite ways. A fierce, furious friendship of two turned into two well-mannered strangers. 


Until we reunited at the annual Christmas celebrations of our old primary school. The magic of memories got us glucking of giggles, and that was all required. Since that day you've been a part of the journey again, and my world has changed.

You've taught me what a human connection can be at its most ideal. Loyalty, honesty, security and support. Laughter, tears, gratitude and dreams. Whenever necessary, also complaining and wailing is acceptable. A genuine human connection brings such richness into life that at least I haven't been blessed with anything more beautiful and wonderful. 

Friend, you who have understood your way to my heart, arrived with acceptance. Being around you no longer consists of continuous complaints or aggressive arguments as we've both happened to mature in our own directions during the time of distance. Friend, you who have sometimes helped me to stand on the ground when my feet have been willing to give in to the storm. Friend, you who laugh along my joy and cry for my sorrow. We've made up a melodious and wordless vision between the two of us, which is why I've never needed to tell you that you are my best friend. 

Thank you for being my Friend, with a capital letter F and a big heart.

2 comments:

Anonymous said...

Ystävyys on eri hyvä asia, joka sietää keskinäistä monenlaisuutta. Sitten on solidaarisuutta, joka sietää paitsi omien uskollisten niin myös toisten toiseutta.

Juliaana said...

Näin. Ja yhdessä ovat pakkaus, joka antaa elämälle aika tavalla mielekkyyttä.